Helsingin Sanomien toimittaja Lauri Seppälä laati keväällä mielenkiintoisen artikkelin tieteen viimeaikaisista tuloksista siitä, miten ihmiset kokevat erilaisuuden ja reagoivat siihen. Taustalla ovat ihmislajin varhaisuudesta nousevat aivojen reaktiomallit. Kerron siitä nousseita ajatuksiani tässä blogissa, jonka olen jo aiemmin julkaissut Uuden Suomen blogissani,
https://www.hs.fi/tiede/art-2000007886525.html
Kun ihminen on alttiina uusille ihmisille tai vaikeille tilanteille, hänen aivonsa joutuvat työskentelemään tavallista kovemmin. Aivot virittyvät sosiaalisessa paineessa oppimisen kaltaiseen tilaan, jossa aivojen hermosolut vaativat normaalia enemmän voimavaroja, kuten vettä, suolaa ja sokeria. Ylimääräinen aineenvaihdunnan aktiivisuus voi aiheuttaa ihmisessä levottoman ja epämiellyttävän olon. Ihminen hillitsee näitä kehon hälytyksiä sopeutumalla sosiaalisiin odotuksiin ja täyttämällä muiden odotuksia.
Tämä luo myös taustan sellaisten yhteisöjen synnylle, joissa on ennakoitavat säännöt. Sosiaalinen paine on yksi vahvimmista keinoista saada ihmiset tottelemaan niin hyvässä kuin pahassa. Ihminen on ennalta säädetty toimimaan tietyllä tavalla uusissa tilanteissa: Jos valmistautuu jo ennen kuin saalistaja iskee, jää todennäköisemmin henkiin kuin jos vain odottaa hyökkäystä.
Näin aivot pitävät yllä voimavarojen tasapainoa. Aivojen laskelmoinnissa, jolla se budjetoi aineenvaihdunnan tarpeita, on mukana koko ajatusten ja lähetettyjen ja vastaanotettujen viestien kirjo.
Sosiaalinen ympäristö muokkaa aivoja jo hyvin varhaisessa elämänvaiheessa. Näin uudelle sukupolvelle alkavat rakentua arvot, normit, käyttäytymiskoodit sekä erilaiset kategoriat asioista ja ihmisistä.
Tämän lisäksi persoonallisuus ohjaa sitä, miten suhtaudumme erilaisuuteen ylipäätään. Jotkut suosivat yhdenmukaisuutta ja toiset taas vaihtelua. Nämäkin piirteet syntyvät pääosin vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Varhain opittu säilyy kuitenkin paremmin kuin myöhemmin opittu.
Nämä erot ihmisten välillä ilmenevät jopa rakenteellisina eroina: Konservatiiveilla on liberaaleihin verrattuna keskimäärin suurempi mantelitumakkeen oikea puoli. Tuo alue on yhteydessä herkästi ilmeneviin pelkoihin ja vähäiseen epävarmuuden sietoon.
Liberaalien ja konservatiivien aivot reagoivat eri tavoin poliittisesti uhkia korostaviin, tunteisiin vetoaviin tai moraalisiin viesteihin aivokuoren alueella, jonka uskotaan vastaavan erilaisten esitystapojen ymmärtämisestä.
Edellä kuvattujen yksilöllisten aivojen ominaisuuksien rinnalla erilaisuuden kohtaamiseen vaikuttavat myös ”sosiaaliset aivot”, joilla tarkoitetaan ympäristön kanssa yhteistyössä kehittyvää kokemusta ”meistä” ja ”muista”. Oma ”sisäryhmä” muokkaa tätä aluetta niin, että se tyydyttää jäsenensä yhteenkuuluvuuden tarpeen. Samalla toisinnetaan sisäryhmän ”normaali” ja ”epänormaali”. Jos yksilö poikkeaa normista tarpeeksi, tätä kehitystä ei tapahdu. Sisäpiiriin kuulumattoman ihmisen toiseuden kokemus on yhteydessä tähän prosessiin.
Tunteet ovat keskeisessä asemassa siinä, suhtaudummeko erilaisuuteen vältettävänä vai lähestyttävänä. Ihmiset ovat tässä suhteessa lähtökohtaisesti erilaisia. Yksilöllä on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa tähän tunteeseen ja sen mukaiseen käytökseen. Voimme siis valita, pidämmekö toista ihmistä ”meinä” vai ”toisina” ja välttelemmekö/syrjimmekö häntä vai haluammeko hänen kanssaan rakentavaa vuorovaikutusta.
”Kun kanssakäyminen totutusta poikkeavien ihmisten kanssa tuntuu epämiellyttävältä, sitä kannattaa hyödyntää väylänä uteliaisuuteen ja oppimiseen. Erilaisuus ei ole viesti ongelmasta tai siitä, että toinen henkilö on hiljennettävä”,
kirjoittaa yksi artikkelissa siteerattu tutkija ja jatkaa:
”Viime kädessä tämä ajattelutapa voi tehdä sinusta joustavamman sopeutumaan haastaviin tilanteisiin ja kestävämmäksi muutoksen edessä.”
Itselleni tulee tästä kaikesta mieleen muutama keskeinen asia.
• Yhdenvertaisuustyössä on ymmärrettävä ihmisten lähtökohtaiset erot erilaisuuden kohtaamisessa: Ne vain on otettava huomioon niin, että joillekin erilaisuus on isompi haaste ja ihan samalla kaavalla kaikkien ajatukset eivät muutu samassa tahdissa moninaisuutta arvostavaksi.
• Kukaan ei ole tuomittu syrjijäksi niin, että hän ei siitä asenteesta irti päästä – joillakin se vain vaatii enemmän aikaa ja motivaatiota.
• Yksi olennainen asia syrjinnän vähentämisessä ja inkluusion lisäämisessä on ”me”-alueen laajentaminen. Arkipäivässä se tapahtuu, kun antaa uteliaisuudelleen tilaa tutustua erilaiseen työkaveriin tai naapuriin. Tottumus hoitaa loput, jos päästään alkuun sopivassa kohtaamiskulmassa.
• Artikkelin viimeinen toteamus vahvistaa aiemmassa blogissani kerrottua, jonka mukaan erilaisuuden hyväksymistä vahvistava elämänasenne on vahvuus myös muissa elämän haasteissa sen lisätessä resilienssiä eli selviytymistä tukevaa sitkeyttä muutos- ja kriisitilanteissa.