Syyskuun loppupuolella minulla oli mielenkiintoinen mahdollisuus osallistua pohjoismaisten sateenkaarijärjestöjen tapaamiseen Reykjavikissa. Tilaisuus sai myös dramaattisia kaikuja ja murheellisen muistutuksen siitä, että sateenkaari-ihmisten oikeuksien toteutuminen ei ole missään tapauksessa itsestään selvä asia edes ihmisoikeuksien mallimaissa.
Oli hienoa päästä keskustelemaan ihmisten kanssa kaikista Pohjoismaista, mukaan luettuna Färsaaret ja Grönlanti. Opin näiden maiden ihmisiltä, että edes viralliset sateenkaarioikeudet eivät toteudu kaikkialla samalla tavoin. Molemmissa näissä maissa transihmisten hoidot tehdään emämaassa Tanskassa. Pöyristyttävintä oli kuulla, että hoitoihin olennaisesti liittyvien hormonien käyttö ja maahantuonti on kielletty Grönlannissa. Suhtautuminen transihmisiin saattaa olla siellä muutenkin nuivaa, vaikka itse asiassa inuiittiperinne tuntee sukupuolen moninaisuuden.
Maiden tilanteet vaihtelivat jossain määrin, mutta kaikissa raportoitiin lisääntyneestä anti-gender-aktiivisuudesta ja valtavasti lisääntyneestä vihapuheesta ja väkivallan uhasta. Tästä teemasta pidettiin useita työpajoja.
Paikalla olivat myös maiden tasa-arvoministerit, jotka kokoustivat näistä teemoista keskenään. Erityisesti Islannin pääministeri Katrín Jakobsdóttir oli satsannut tilaisuuteen paljon, ja hän piti myös puheenvuoron avajaisissa Reykjavikin kaupungintalolla. Samassa tilaisuudessa tutustuin ruotsalaisen FPES-transjärjestön puheenjohtajaan Johannekseen, joka oli tullut pahoinpidellyksi heinäkuussa Vesteråsin Priden yhteydessä.
Ministerejä haastateltiin konferenssissa heidän tapaamisensa tuloksista. Mitään kovin konkreettista ei sieltä suunnasta ollut luvassa, mutta tilanteen seuraaminen pohjoismaisesta näkökulmasta on varmasti kaivattu tuki kaikissa maissa.
'
Tanskan tasa-arvoministeri Marie Bjerre vaikutti olevan kaiken kaikkiaan tietämätön vastuualueellaan olevien alueiden ongelmista. Tanskan, Färsaarten ja Grönlannin valtuuskunnat pitivät huolta, että tietämättömyyteen ei voi vedota konferenssin jälkeen.
Kävimme keskusteluja myös Suomen tasa-arvoministerin Sanni Grahn-Laasosen kanssa. Hän lupasi kutsua suomalaiset sateenkaarijärjestöt keskusteluun kotimaisista haasteista lähiaikoina.
Itse osallistuin työelämäsyrjintään liittyvään työpajaan, jossa käsiteltiin pohjoismaista projektia tilanteen kartoittamiseksi. Raportti siitä julkistetaan ensi maaliskuussa, ja osa sen Suomea koskevasta osiosta tulee perustumaan laatimiini kyselyraportteihin. Pohjoismaiden tilanne vaikuttaa tässä olevan melko samantapainen: Syrjintää esiintyy edelleen, ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ovat muuta väestöä suuremmassa syrjäytymisvaarassa. Toisaalta kaikkialla havaittiin myös myönteistä kehitystä, sukupuolivähemmistöihin kuuluvat olivat kokeneet aika laajasti tukea identiteettinsä takia työpaikoilla.
Lyhyinä vapaa-ajan jaksoina tutustuin itselle aiemmin tuntemattomaan Reykjavikiin. Tulopäivänä maanantaina ilmakin oli mitä ihanin. Kaupungin ydinkeskusta muodostuu pienehköistä ja paikoin viehkeistä liike- ja asuintaloista – vain muutama talo toi massiivisemman vaikutelman. Meren rantaan oli toki rakennettu mahtipontista uutta liikekeskustaa, jota välttelin johdonmukaisesti.
Konferenssi päättyi upeaan gaalaillalliseen, jossa nautimme paikallisia herkkuja. Lipeäkalan inhoajana olin vältellyt siihen asti turskaa, mutta nyt se tuli lautaselleni ei niin yllättäen, mutta kuitenkin pyytämättä. Hämmästyin sen valmistustapaa: En ollut koskaan saanut graaviturskaa maistettavakseni. Ja sehän maistui, turskan tyypillinen tympeä maku oli tipotiessään! Lammasta olinkin jo maistellut aiemmin, ja laadukkaasti valmistettuna se maistui mainiolta joka kerta.
Gaalaillallisen lopuksi ohjelma oli myös upea: Paikalle oli hankittu suuri määrä alkuperäisiä Islannin Euroviisuedustajia. Itse jätin tuon herkun väliin, koska halusin säilyttää kotimaisen vuorokausirytmin – Islannissa kello on meikäläiseen verrattuna kolme tuntia jäljessä.
Poistuessani juhlatilana olleesta vanhasta elokuvateatterista juttelin hetken tutuksi käyneen turvahenkilön kanssa, ja tokaisin, että taitaa olla vähän normaalista poikkeava keikka… Enpä tiennyt silloin, kuinka oikeassa tuo heitto olikaan. Konferenssitiloissa ollessamme meillä oli koko ajan oltava sateenkaarinauhassa roikkuva nimilappu kaulassa. Noin kilometrin matkalla keskustan läpi hotellille se toki oli takin alla piilossa. Kaiken kaikkiaan tätimäinen hahmoni ei vaikuta kauheasti kiinnittävän huomiota muissa kaduntallaajissa.
Huonosti nukutun yön – flunssa iski tuliaisena - jälkeen vilkaisin valtuuskuntamme WhatsApp-ryhmän viestejä ja järkytyin:
Yöllä uusi tuttavani Johannes oli pahoinpidelty sairaalakuntoon paluumatkallaan. Päällimmäinen syy tähän oli ollut ilmeisesti turvallisuuden vuoksi annettu sateenkaarinauha, joka oli ollut näkyvissä. Sain myös kuulla, että juhlia ei ollut keskeytetty tämän takia, eikä asiasta ollut siellä tiedotettu, vaan ihmiset olivat omien verkostojensa kautta saamiensa huhujen varassa. Hotellille palaajille oli kuitenkin varattu taksit. Suomen valtuuskunta oli pitänyt nukkuessani tilannekokouksen heti hotellille saavuttuaan, ja jälkihoitokokous pidettiin Suomeen palaamisen jälkeen.
Homo- ja transvastainen viha nousee pelosta ja hämmennyksestä erilaisuutta kohtaan, joka sitten kääntyy niin usein aggressioksi. Tällä hetkellä tätä vihaa käyttävät häikäilemättä hyväkseen kansainväliset uskonnolliset toimijat ja nationalistiset ja populistiset poliittiset liikkeet. Yhdenvertaisuustyön keskeinen tehtävä on tuoda nämä asiat tutuiksi ja arkipäiväisiksi, jolloin tällaiselta ajattelulta katoaa kasvualustaa.
Σχόλια