Sosiaalisessa mediassa keskustellessani törmään koko ajan outoihin käsityksiin siitä, mitä yhdenvertaisuudella, tasa-arvolla tai sananvapaudella tarkoitetaan. Sen takia ajattelin koota yhteen käsitteiden merkityksen ja keskeiset väärinymmärrykset.
Yleisin väärinymmärrys on se, että ”tasa-arvo” tarkoittaa samoja sääntöjä kaikille kaikissa tilanteissa. Tämä vanhentunut käsitys tuottaa tilanteita, joissa enemmistö on laatinut itselleen optimoituja sääntöjä, jotka ovat vähemmistöille sopimattomia. Lainsäädännössä tällaisesta ajattelusta on loitonnuttu jo vuosikymmeniä sitten. Lakeja enemmän sitä tapaa arkielämässä.
Lainsäädäntöä alettiin muuttaa uuteen suuntaan vuonna 1999 tapahtuneen perustuslain muutoksen myötä. Siitä lähtien lainsäädäntöä on muokattu yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisiksi.
Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan lähtökohtaisesti tilaa, jossa ihmiset eivät ole tarkasteltavan tavoitteen tai toiminnan suhteen keskenään eriarvoisessa asemassa ilman hyväksyttävää perustetta.
Suomen lainsäädännössä esiintyy edelleen sana tasa-arvo. Sillä viitataan erityisesti sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Sukupuolen moninaisuuteen liittyvä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus määritellään tasa-arvolaissa.
Seuraavassa kuvassa on taulukoitu keskeiset yhdenvertaisuuteen liittyvät lait.
Yhdenvertaisuuden kannalta keskeisimpiä, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakia sovelletaan kaikkialla pois lukien perhe-elämä ja uskonnon harjoittaminen. Työelämää sääteleviä lakeja sovelletaan luonnollisesti vain työelämässä.
Sosiaalisessa mediassa tulee eteen hyvin usein myös ajatus siitä, kuinka vähemmistöt esittävät vaateita erityisoikeuksista itselleen. Kyse on silloinkin väärin ymmärryksestä, tausta-ajatuksena vanhentunut käsitys tasa-arvosta.
Yhdenvertaisuus edellyttää näet tukea niille, joilla on takamatkaa asemansa takia. Näin heikossa lähtöasemassa olevan ryhmän edustajille voidaan antaa erityistä tukea, jotta he saavuttaisivat yhdenvertaiset mahdollisuudet päästä nauttimaan mahdollisuuksista, jotka muilla on jo ilman erityistukea. Vammaisille kehitetyt esteettömän ympäristön ratkaisut ovat yksi esimerkki tämän periaatteen toteuttamisesta.
On tärkeää ymmärtää, että yhdenvertaisuus ei tarkoita esimerkiksi sitä, että vähemmistöryhmän edustajalle asetettaisiin alemmat vaatimukset työstä suoriutumiseen tai rekrytoiduksi tulemiseen. Sen sijaan se voi tarkoittaa, että tasaveroisista hakijoista valitaan vähemmistöön kuuluva. Sen perusteeksi voidaan laillisesti ajatella on monimuotoisuuden edistäminen työorganisaatiossa, ja näkyvyys yhteiskunnassa niin kyseisen vähemmistön kuin muidenkin kansalaisten silmissä – näkyvyys molempiin suuntiin edesauttaa integraatiota. Toimintatapaa kutsutaan positiiviseksi erityiskohteluksi. Koska eriarvoiseen asemaan asettamisella katsotaan olevan hyväksyttävät perusteet, se ei riko yhdenvertaisuuden periaatetta.
Yhdenvertaisuusperiaatteen yksi keskeinen piirre on syrjinnän estäminen. Syrjintää voivat olla:
· Välitön eli suora syrjintä: Ihmisen asettaminen perusteetta muita epäedullisempaan asemaan johonkin ryhmään kuulumisen perusteella
· Välillinen tai epäsuora syrjintä: näennäisen tasapuolinen toimi, joka asettaa faktisesti ihmisen muita epäedullisempaan asemaan sen perusteella, että hän kuuluu johonkin ryhmään.
· Häirintä: käyttäydytään nöyryyttävästi, alentavasti, uhkaavasti tai ahdistusta tuottavasti johonkin ryhmään kuulumisen perusteella
· Kohtuullisten mukautusten epääminen: työnantaja kieltäytyy kohtuullisesta työntekijän yhdenvertaisuutta edistävästä toimesta, kuten liikuntaesteisen työntekijän esteettömästä ympäristöstä
· Käsky tai ohje harjoittaa syrjintää
Työnantajalla on velvollisuus estää näitä tapahtumia organisaatiossaan. Työnantaja voi joutua laiminlyönneistä juridiseen vastuuseen, johon liittyy myös rahallisia sanktioita. Työnantajalla on mahdollisuus vaikuttaa syrjintää harrastaneeseen työntekijään hallinnollisilla toimilla, joista jyrkin on työsuhteen lopettaminen. Kohteeksi joutunut työntekijä voi saada korvausta vain oikeuden kautta, mikä on merkittävä epäkohta järjestelmässä.
Syrjintää ehkäisevät säädökset on rakennettu pääasiassa haavoittuvia vähemmistöjä tukemaan, mutta tasa-arvolain kohdalla syrjintä voi kohdistua myös sukupuoleen, joka ei välttämättä muodosta vähemmistöasemaa.
Syrjintään liittyy usein vihapuhe, jolla tarkoitetaan kaikkia ilmaisun muotoja, jotka levittävät, yllyttävät tai oikeuttavat vihaa johonkin ihmisryhmään kuuluvia kohtaan. Henkilöön tai hänen edustamaansa ryhmään kohdistuva vihapuhe voi olla kriminalisoitua, kun se tulkitaan kehotukseksi rikokseen, kunnianloukkaukseksi tai kiihotukseksi kansanryhmää vastaan. Tällaisen sisällön julkaisijalla on myös rikosoikeudellinen vastuu.
On myös väitetty, että tässä vain suojellaan vähemmistöjä, etteivät niiden jäsenet loukkaantuisi. Vihapuheen vaikutuksen katsotaan olevan kuitenkin moninainen, ja pelkkää loukkaantumista vakavampi. Yksi tärkeimmistä vaikutuksista on, että se luo kasvualustaa syrjinnälle. Voimakasta syrjintää esiintyy ”läikittäin” tietyissä sosiaalisissa ympäristöissä, joissa tällaisen puheen vaikutukset voivat olla välittömiä ja vakavia. Vihapuheen vaikutus ilmenee myös siinä, että se lisää vähemmistöstressiä sielläkin, missä välitön syrjintä ei ole kaikkein suurin riski. Vähemmistöstressi liittyy pelkoon syrjityksi tulemisesta, mikä rajoittaa monen vähemmistöihin kuuluvien elämää monin tavoin, ja aiheuttaa syrjäytymistä ja muuta tilaisuuksiin tarttumisen estämistä ja somaattisen ja psyykkisen terveyden vakavaa kuormitusta – aina itsemurhiin asti.
Vihapuheeseen liittyy yksi yleinen väärinkäsitys: Vihapuhetta ei ole kriminalisoitu Suomessa, koska sitä ei käsitteenä esiinny Suomen lainsäädännössä. Totta onkin, että käsitettä ei sieltä löydy, mutta sen sisältö on tuossa edelle kuvatuissa rikoslain kohdissa - kaikki vihainen puhe ei ole kriminalisoitua vihapuhetta. Samanlainen väite on esitetty viharikoksista. Sitäkään käsitettä ei rikoslaki tunne, mutta siellä on määritelty vähemmistöihin kohdistetut motiivit rikoksen tekoon rangaistuksen koventamisperusteeksi. Vastaavaa lainkohtaa tavataan kutsua muissa maissa viharikoksen tunnusmerkiksi,
Edelleen somessa esiintyy väittämä, että vähemmistöihin kohdistuva solvaava puhe ei voi olla sen rikollisempaa kuin kehen tahansa, vaikkapa poliitikkoon kohdistuva. Tässä tulee jälleen mukaan yhdenvertaisuusperiaate: Vihapuheen kriminalisointi on toisen tärkeän perusoikeuden, sananvapauden rajoittamista, ja se on siksi tehty erittäin suppeassa muodossa. On siis katsottu, että vihapuheen vaikutukset ovat juuri näille haavoittuville vähemmistöille merkittävästi vakavampia kuin vaikkapa poliitikolle tai poliittiselle puolueelle, joita vastaan sallitaan varsin railakasta kritiikkiä. Yleisessä muodossaan sen kritiikin pitäisi kohdistua poliittiseen toimintaan eikä henkilön ominaisuuksiin. Ey-tuomioistuimen päätösten mukaan kuitenkin poliitikko, joka käyttää toisista halventavaa kieltä, ei ole suojattu vastaavalta kielenkäytöltä häntä arvostelevien taholta.
Varsin yleisesti väitetään myös, että sananvapaus on kaiken kaikkiaan absoluuttinen ihmisoikeus, jota ei pitäisi millään muotoa suitsia. Kuitenkin kansainvälisesti ja sen mukaisesti myös Suomen rikoslaissa sananvapautta rajoitetaan seuraavissa asioissa:
· kunnianloukkaus (RL 24:9)
· yksityiselämää loukkaava tieto (RL 24:8)
· kiihottaminen kansanryhmää vastaan (RL 11:8)
· julkinen kehottaminen rikokseen (RL 17:1)
· uskonrauhan rikkominen (RL 17:10)
· väkivallan kuvauksen levittäminen (RL 17:17)
· sukupuolisiveellisyyttä loukkaava markkinointi ja kuvan levittäminen (RL 17:18, RL 17:20)
· markkinointirikos (RL 30:1)
· virkasalaisuus (RL 40:5)
· yrityssalaisuus (RL 30:5)
Yhdenvertaisuusperiaate sisältää myös ajatuksen osallistavuudesta. Sillä tarkoitetaan sitä, että yhteisön jäsen voi kokea olevansa osa yhteisöä avoimesti omana itsenään ilman pelkoa häneen kohdistuvasta syrjinnästä. Tätä ei ole kirjattu suoraan Suomen lainsäädäntöön, mutta ajatus on implisiittisesti mukana lakien vaateessa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämisestä: Jos syrjintää ei ole, ei ole aihetta myöskään sen pelkoon. Osallistavuus voi olla myös eksplisiittistä niin, että edistetään monimuotoisuutta positiivisella viestinnällä ja sen aktiivisilla tukitoimilla. Osallistavuuden on todettu olevan monin tavoin eduksi liiketoiminnalle, syrjivä organisaatio ei saa parasta irti työntekijöidensä taidoista, luovuudesta ja verkostoista.