Search
  • Anukatariina Saloheimo

Transihmiset ja gynekologilla käynnin haasteet



Viime syksynä pidin virkatöinäni luennon sukupuolen moninaisuuden kohtaamisesta seksuaaliterapeuttiopiskelijoille. Tilaisuus oli antoisa ja uppouduimme sukupuolikokemuksen fyysisiin ja mentaalisiin ulottuvuuksiin, ja siihen, miten tätä asiaa voi käsitellä käytännön elämässä ja myös seksuaaliterapeutin työssä.


Luento inspiroi yhtä sille osallistunutta henkilöä niin, että hän halusi samaan teemaan liittyvän luennon myös leipätyönsä ääreen, joka sattui olemaan gynekologia. Hän halusi siis minulta vastaavan tulokulman gynekologin työtä ajatellen. Aikaa vain oli 45 minuuttia kolmen tunnin sijasta.


Tarjous oli kiinnostava, mutta samalla haasteellinen, koska itselläni ei ole kokemusta gynekologin asiakkaana olosta. Niinpä täydensin tätä tietoaukkoani ottamalla yhteyttä parviälyyn sosiaalisessa mediassa, ja pyysin kokemuksia ja toiveita tähän asiaan liittyen. Aihe kiinnosti kyselyni kohdetta niin, että vastauksia suorastaan tulvi minulle hyvinkin lyhyessä ajassa. Niiden viestin tiivistäminen sille varattuun runsaaseen varttituntiin oli haasteellista, mutta ilmeisesti siinä ainakin jollain tavoin onnistuin, koska palautteen perusteella olin antanut kuulijoille runsaasti uusia arvokkaita tietoja ja näkökulmia. Koetan tässä kertoa niistä tärkeimpiä.



Gynekologilla käyminen on yleisestikin ottaen monille haasteellinen ja herkkä tapahtuma, jossa potilas voi kokea olevansa haavoittuvassa asemassa. Tätä se on erityisesti transihmisille.


Heistä vielä erityisen haavoittuvia ovat ne, joilla genitaalit eivät vastaa omaa sukupuolikokemusta, jolloin korjaamattomat genitaalit voivat aiheuttaa potilaassa suurta ahdistusta. Tällöin esimerkiksi niiden kutsuminen konventionaalisilla nimityksillä voi olla hyvin traumaattista. Tästä syystä on syytä välttää tarpeetonta tämänkaltaista kielenkäyttöä.


Ylipäätään suositeltavaa on inklusiivinen kielenkäyttö, josta ilmenee, että puhuttelija tunnistaa potilaan erityisyyden lähtökohtaisesti. Tämä tietysti edellyttää sitä, että ylipäätään tietää, minkälaisesta ilmiöstä ylipäätään on kyse. Kun potilaalta kysytään jotain, on kysymykset syytä muotoilla avoimiksi niin, että ne eivät sisällä turhia oletuksia sukupuolesta tai seksuaalisuudesta potilaan ulkonäön tai papereiden perusteella. Jos on pakko kysyä oletettavasti hankaliksi, ahdistaviksi tai nöyryyttävinä koettuja asioita, on syytä miettiä ennalta perustelut kyselyille.


Saamistani kokemusvastauksista nousi suuri määrä sellaisia, joissa potilailta kyseltiin seksikäyttäytymisestä, raskauden riskistä ja ehkäisyn tarpeesta hyvin perinteisillä odotuksilla, ja joissa lääkäri teki saamistaan vastauksista hyvin yksioikoisia johtopäätöksiä tai jopa rupesi tilannetta ymmärtämättömänä ripittämään potilasta hänelle tarpeettomasta näkökulmasta. Ei siis osattu ottaa huomioon, että potilas saattoi olla aseksuaali, harrastaa vain naisten välistä seksiä, seksiin ei kuulu yhdyntää jne.


Oma lukunsa olivat joidenkin gynekologien ja avustavan henkilöstön todella vakavat asenneongelmat. Sellaisiin kuului jopa, että kuultuaan potilaan olevan suhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa, hoitotoimenpide meinasi loppua saman tien ja suhtautumisessa tapahtui lämpötilan välitön lasku pakkasen puolelle. Eräs asioita sivusta seurannut hoitotyön ammattilainen taas kertoi kohdanneensa tämän alan lääkäreissä asennetta, jossa ylipäätään kyseenalaistetaan potilaiden oikeus saada heidän tilansa vaatimaa erityiskohtelua.


Gynekologilla käynnin herkkä luonne ei rajoitu vain vastaanottohuoneen sisäpuolelle. Saamieni vastausten joukossa nousi toive siitä, että potilasta kutsuttaisiin sisään vastaanotolle vain sukunimellä. Tällöin vältetään tilanne, jossa ihmisen itsensä kokema nimi, jota hän ei ehkä ole vielä ehtinyt virallistaa, ei korvautuisi syntymässä annetulla, niin sanotulla deadnamella. Toiveena esitettiin myös, että huoneen nimikyltissä ei lukisi lääkärin erityisalue gynekologia: Tämä on erityisen arka paikka esimerkiksi jo mieheltä ulospäin näyttäville transmiehille.


Tämän lisäksi toivottiin, että ajanvarauksessa olisi erikseen haettavissa transsensitiivisiä lääkäreitä. Tähän itse kyllä ajattelen, että jokaisen lääkärin olisi sellainen oltava jo koulutuksensa ja kypsän ammatillisen asenteensa perusteella. Vaikutti kuitenkin siltä, että pelkkä teoriatieto ja hyvä tahto eivät asiassa riitä, vaan omia totunnaisia ajatuksia on erikseen ravisteltava.


Kokemusvastaajat pohtivat juuri tätä lääkäreiden tilannetta, jossa on ylitettävä oman epävarmuuden raja ammatillisesti. Kollegiaalinen keskustelu ja tuki yhdistettynä kokemusasiantuntijoiden kuulemiseen katsottiin hyväksi menettelyksi.



Keräämäni kokemukset eivät olleet kaikki negatiivisia. Erityisesti yksi positiivinen kertomus auttaa ymmärtämään, kuinka gynekologilla käynti voi olla erittäin merkittävä asia myös positiivisessa mielessä:


”Hain ehkäisyneuvolasta kierukkaa, koska en luota testosteronin tuomaan hedelmättömyyteen. Hetu oli naisen, nimi oikea.


Kerroin suoraan, että tilanne ahdistaa. Mulle annettiin tilaa ja aikaa, hoitaja piteli mua kädestä asennuksen ajan ja lääkäri totesi asennuksen jälkeen, että ekan kerran asensi kierukan miehelle. Melkein purskahdin itkuun ja kerroinkin hänelle, kuinka onnellinen olin sen sanoista.


Pari viikkoa myöhemmin epäilin, ettei kierukka oo paikallaan ja varasin ajan muutaman päivän päähän. Kyseisenä päivänä sain soiton, että lääkäri vaihtui, osoittautui asennuksen tehneeksi lääkäriksi. Sanoi, että oli huomannut mun tulevan tarkastukseen kierukan takia ja oli halunnut itse hoitaa sen, että olisi mulle mahdollisimman helppo tilanne.

Tilanteesta jo reilu pari vuotta, mutta edelleen tekee mut todella onnelliseks aina mieleen tullessa. Kyseinen lääkäri oli todella empaattinen ja kohtasi mut miehenä.”

1 view0 comments

Recent Posts

See All