Syrjintä ja häirintä ja niistä ilmoittamisen esteet

Osallistuin torstai-iltapäivänä 5.3.2026 Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston ja Setan yhteinen Syrjintä ja häirintä –koulutustilaisuuteen.

Tilaisuudessa Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston erityisasiantuntija Jussi Aaltonen kertoi yhdenvertaisuuslain syrjintään ja häirintään liittyvistä näkökulmista ja toimiston pyrkimyksestä toimia niiden torjunnassa matalalla kynnyksellä.

Tilaisuuteen liittyi ryhmätyövaihe, jossa pohdittiin, mitä esteitä on olemassa syrjinnän ja häirinnän ilmoittamisessa eteenpäin. Tällaisia tekijöitä löytyi useita, ja ne vaikuttivat olleen yhdenmukaisia lähes jokaisessa keskusteluryhmässä.

Yksi olennainen tekijä on, että syrjintää tai häirintää kohdannut on hämmentyneessä tai jopa traumaattisessa tilassa tapahtuman jälkeen, eivätkä voimavarat riitä siksi asian eteenpäin vientiin – usein halutaan vain olla ajattelematta koko asiaa.

Jos on kyse poliisille tehtävästä ilmoituksesta, on havaittu, että poliisi ei ota aina vakavasti vähemmistön sille tekemiä tutkintapyyntöjä. Näin omat tai toisilta kuullut kokemukset pelottavat, eikä uskota pyynnön johtavan mihinkään.

Olen itse selvitellyt poliisin suhtautumista sukupuolivähemmistöihin kuuluviin kohdistuvien viharikosten uhrien kokemuksia kyselyraportin muodossa, ja tehnyt siltä pohjalta oppaan poliisille tapausten asianmukaisesta käsittelystä.

Yksi merkittävä ja haasteellinen este on oman identiteetin paljastuminen asian käsittelyn yhteydessä. Moni identiteettiään piilossa pitävä ei halua sen tulevan ilmi – erityisesti tilanteessa, jossa stressi on muutenkin korkealla tasolla.

Syrjintä- ja häirintätapausten eteenpäin viemistä hankaloittaa se, että tapoja, joilla se tehdään, on tavallaan liiankin monta: esihenkilö, esihenkilön esihenkilö, organisaation johto, häirintä- tai syrjintäyhdyshenkilö, työsuojeluvastaava, luottamushenkilö, poliisi sekä Tasa-arvo- tai Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistot. Se, mikä näistä tahoista on kulloinkin paras, vaihtelee riippuen niissä toimivien henkilöiden osaamisesta ja tahtotilasta.

Työpaikoilla tapahtuvasta syrjinnästä ja häirinnästä olen laatinut kyselyraportit vuosina 2016 ja 2020. Samaan teemaan liittyen laadin oppaan syrjintätapausten eteenpäin viemisestä työpaikoilla.

Vaikka valtuutettujen toimistoissa varmasti on osaamista, niitä pidettiin keskustelujen perusteella vaikeasti tavoitettavina, vaikka ne pyrkivätkin madaltamaan yhteydenottokynnystä. Tasa-arvovaltuutetun kertomuksessa vuodelta 2025 raportoitiin 36 sukupuoli-identiteettiin liittyvää yhteydenottoa, joista pieni osa liittyi työpaikkasyrjintään. Tämä määrä on hyvin vähäinen kaikkiin työpaikoilla tapahtuviin syrjintätapauksiin nähden.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslait kieltävät vastatoimeksi nimetyn toimen, millä tarkoitetaan syrjinnästä kannelleeseen henkilöön kohdistuneita sanktioita. Keskusteluissa nousi kuitenkin vahvasti pelko tai suoranainen uhkaus seurauksista syrjintää tai häirintää harrastaneiden taholta. Yhteisön johdolla on keskeinen vastuu tällaisen estämisessä. Jos ymmärrys tai halu puuttuu, on työnteon jatkaminen hyvin vaikeaa tällä tavoin toksisessa ilmapiirissä, vaikka toki sovittelulla ja työnohjauksellisilla toimilla voidaan joskus saavuttaa tilanne, jossa voidaan aloittaa puhtaalta pöydältä.