Vuonna 2023 tehdyssä seksuaalirikoslainsäädännön uudistuksessa raiskauksen raja määriteltiin aktiivisen suostumuksen ja sen puuttumisen väliin – ennen se oli aktiivisen kieltäytymisen ja sen puuttumisen välissä. Muutoksen on tarkoitus parantaa haavoittuvammassa asemassa olevan osapuolen asemaa seksuaalisessa kanssakäynnissä.
Amnesty Internationalin Suomen osasto teki viime vuonna laajan kyselyn siitä, onko muutos aiheuttanut muutoksi myös tosielämässä. Tutkimuksessa tehtiin laaja kansalaiskysely, ryhmäkeskustelut haavoittuvassa ryhmässä oleville maahanmuuttaneille, ruskeille, vammaisille, transtaustaisille ja seksityötä tekeville naisille ja naisvangeille sekä useita Amnestyn aktiivien tekemiä haastatteluja yleisötapahtumissa.
Amnestyn tekemien kyselyjen ja haastattelujen pohjalta tehty tutkimus Asenne esiin - Suostumuksen ymmärrys ja luottamus viranomaisiin Suomessa julkaistiin tänään 7.3. Naistenpäivän aattona. Tutkimus on jatkoa samannimiselle, vuonna 2010 tehdylle tutkimukselle.
Tutkimuksen tavoite on tuoda päivänvaloon asenteet, jotka vaikuttavat Suomessa asuvien seksuaalisen itsemääräämisoikeuden toteutumiseen. Asenteet kannattelevat valtarakenteita, jotka ovat moniperusteisen syrjinnän taustalla. Kun syrjivät asenteet ovat näkyvissä, niistä käytävä keskustelu auttaa muutosta – myös rakenteiden muutosta yhdenvertaisemmiksi. Tavoitteena on myös tehdä uudistuneen seksuaalirikoslain tutuksi kaikille Suomessa asuville ja oleskeleville. Lisäksi tavoitteenamme on tutkia, miten luottamus viranomaisia ja instituutioita kohtaan määrittyy.
Tulokset eivät ole kovin rohkaisevia:
Naisista 81 % oli edelleen sitä mieltä, että naisia ja tyttöjä syyllistetään heidän kokemastaan seksuaaliväkivallasta ja häirinnästä, miehistä vain 51 %. Naiset kertoivat, että syyllistäjät olivat useimmin miehet. Miesten käsitykset suostumuksellisesta seksistä eivät näytä muuttuneen vuoden 2010 tutkimuksesta.
Tutkimuksen perusteella naiset, joilla on kohonnut riski kokea seksuaaliväkivaltaa, eivät luota oikeuslaitoksen ja viranomaisten oikeudenmukaiseen kohteluun. Tämä johtaa siihen, ettei seksuaaliväkivallan kokemuksia tuoda viranomaisten tietoon, kokijat eivät saa tukea toipumiseensa, tekijät eivät saa tukea väkivaltaisen käyttäytymisen muuttamiseen ja seksuaaliväkivaltaa jää rankaisematta. Tämä kaikki mahdollistaa seksuaaliväkivallan jatkumisen.
Paneeliin osallistunut Mira Luoti kertoi esimerkin siitä, mitä tämä voi tarkoittaa. Hänen yläasteella kokemaansa, opettajan toimesta tapahtunutta seksuaalista häirintää ei otettu tosissaan, ja asian käsittely sisälsi mm. opettajan puolustelua ja hänen perheensä painostamista. Suhtautuminen on vaikuttanut siihen, että hänellä meni todella monta vuotta, ennen kuin hän saattoi puhua siitä avoimesti.
Terveydenhuollon henkilöstön toimiin seksuaaliväkivaltatapauksissa luotettiin muita toimijoita enemmän, joskin ongelmalliset asenteet tunnistettiin sielläkin. Esimerkkinä ongelmista nousi vammaisten naisten ja tyttöjen Rusetti ry –järjestön järjestöpäällikkö Anni Täckmanin kertomus siitä, kuinka yleistä seksuaalinen häirintä on vammaiskuljetuksissa, ja kuinka vähättelevästi siihen on suhtauduttu. Terveydenhuoltoon verrattuna selvästi huonompia kokemuksia oli poliisiin ja naisvankiloiden henkilöstöstä.
Tutkimusten johtopäätösten perusteella Suomessa asuvat ihmiset tarvitsevat avoimempaa puhetta seksuaalisuudesta ja suostumuksesta, enemmän keskustelua teeman ympärille sekä lisää malleja ja esimerkkejä suostumuksesta esimerkiksi mediaan. Läpi elämän jatkuva, monipuolinen sekä seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden tunnistava seksuaalikasvatus nähtiin tärkeäksi väyläksi lisätä jokaisen ymmärrystä suostumuksesta ja avata rajoittuneeksi koettua keskustelukulttuuria. Suostumusymmärryksen vahvistaminen nähtiin keinona toteuttaa laajaa asennemuutosta ja vahvistaa suostumuskulttuuria, jonka keskiössä on jokaisen seksuaalinen itsemääräämisoikeus.
Tutkimus sisälsi suuren joukon suosituksia eri hallinnon aloille ja viranomaistahoille.
Yksi liittyi poliisin ennaltaehkäisevän työn mallin edistämiseen nyt tapahtuvan supistamisen sijasta. Poliisin on myös otettava laajasti käyttöön sensitiiviset, uhrilähtöiset kuulustelumenetelmät ja henkilöstön yhdenvertaisuuskoulutus.
Tilaisuuden paneelikeskustelussa poliisiasiantuntija Saara Asmundela kertoi, että poliisi on panostanut viime aikoina näihin asioihin voimakkaasti koulutuksessaan. Poliisitarkastaja Pekka Heikkinen Poliisihallituksesta muistutti kuitenkin, että poliisihenkilöiden mennessä töihin toimipisteisiinsä nämä opit tuppaavat unohtumaan – konservatiivisen ja tässä tapauksessa asenteellisen organisaatiokulttuurin voima on suuri. Tämän saavat kokea mm. etnisiin ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat rikosten uhrit.
Opetussuunnitelman perusteissa seksuaalikasvatuksen ytimeen tulee nostaa seksuaalioikeudet ja suostumus. Suostumusopetus tulee integroida koulun arkeen kaikille ikäluokille oppiainerajat ylittäen. Tavoitteena tulisi olla yhteinen narratiivi siitä, mitä suostumuksellinen seksi tarkoittaa – sosiaalisessa mediassa asiasta keskustellessani olen havainnut, että monet perinteistä miehen roolia ”suorittavat” miehet ovat hukassa tämän suhteen.
Tilaisuuden paneelikeskusteluissa nousi esiin myös sosiaalisen median ongelmallinen rooli seksuaalisen häirinnän suhteen. Mira Luoti kertoi, että hänelle some on aivan liian raskas paikka. joten hän on lopettanut sen käytön. Seksologi Joonas Pesonen nosti esiin some-alustojen paradoksaalisen luonteen: Amerikkalainen ja kiinalainen eettinen koodisto poikkeaa omastamme, ja siksi siellä toisaalta sallitaan karkea, seksistinen ja syrjivä kielenkäyttö, kun taas rakentava ja edellä mainittuun kriittiseksi tarkoitettu viesti pitää usein peittää kiertoilmauksin blokkauksen välttämiseksi.
Tutkimus osui lähelle omaa toimintaani, koska olin mukana sitä synnyttämässä omalta vähäiseltä osaltani. Toisaalta tämän tutkimuksen tekijät kannustivat minua julkaisemaan oman kyselyraporttini sukupuolivähemmistöjen kokemuksista viharikoksia ilmoittaessaan. Raporttiani myös referoidaan Amnestyn raportissa. Tilanteen parantamiseksi olen laatinut oppaan poliisille sukupuolivähemmistöihin kuuluvien viharikosten uhrien kohtaamiseen.
Comments