Suomen kielen sukupuoli-sana on esiintyy ensimmäistä kertaa sanakirjassa vuonna 1865. Sitä ennen sukupuoleen liittyviä asioita käsiteltiin sukupuoliin liittyvien termien avulla, mies ja nainen tietysti keskeisimpinä niistä. Muille kuin miehille ja naisille lienee ollut erilaisia paikallisia nimityksiä, onhan muita kuin kehollisia miehiä tai naisia kuitenkin ollut aina. Vanhoissa virallisemman oloisissa kirjoituksissa heitä on kutsuttu kaksineuvoisiksi. Tässä tekstissä tarkastelen ennen kaikkea tätä ilmiötä siltä kannalta, mitä siitä on ajateltu oman kulttuurimme alkulähteillä ja muissa kulttuureissa.
Alkuperäiskansojen keskuudessa arvostetaan usein ihmisiä, joilla oli sekä miesten että naisten ominaisuuksia, sillä heidän koettiin pystyvän tuntemaan molemmat maailmat ja heillä koettiin olevan myös molempien henkisiä ominaisuuksia. Tällainen ominaisuus on liitetty usein kykyyn kommunikoida korkeimpien voimien kanssa, parantaa ja etsiä täydellistymistä. Huomionarvoista on, että tällainen ominaisuus on usein mentaalinen, eikä siis liity välttämättä kehonpiirteisiin.
Monissa itämaisissa uskonnoissa tavataan vastakohtien sulautumisen symboleina jumalhahmoa joissa on feminiinisiä ja maskuliinisia ominaisuuksia. Kaikki tämä edustaa jumalallista täydellistymistä mikä tulee ymmärtää myös laajemmin kuin pelkästään seksuaalisesta olemuksesta lähtöisin. Usein yhteiskunnissa tällaisia ominaisuuksia omaavilla yksilöillä on ollut tärkeä asema, sillä heidät on usein koettu täydellistymisen ruumiillistumiksi omaten kykyjä, joita tavallisilla ihmisillä ei ole.
Läntisen kulttuurin juurilla Lähi-idän ja Egyptin jumalista merkittävällä osalla oli sekä maskuliinisia että feminiinisiä piirteitä. Antiikin mytologia taas tuo esiin käsitteen hermafrodiitti.
Tunnemme sanan hermafrodiitti synnyn Ovidiuksen Muodonmuutoksista:
Kaarian metsikössä Hermafroditos tapaa nymfi Salmakiksen lähteellään, joka silmittömästi rakastuu häneen mutta joutuu torjutuksi. Niinpä Salmakis rukoilee jumalia liittämään heidät rakkaudessa ikuisesti yhteen. Jumalat vastaavat hänen rukoukseensa kirjaimellisesti, ja kun Hermafroditos kylpee Salmakiin lähteessä, heidän kehonsa yhdistyvät kaksineuvoiseksi hermafrodiitiksi, jolla on sekä miehen että naisen sukupuoliset tunnusmerkit.
Platon viittaa myyttiseen kertomukseen, jonka mukaan aikojen alussa on ollut kolmas sukupuoli, miesnainen. Nämä olennot olivat jumalia uhmaavan kyvykkäitä kaikessa mihin ryhtyivät. Heidän muotonsa oli pyöreä, täynnä käsiä ja jalkoja, he matkasivatkin usein mielellään kieppuen vinhasti kuin kärrynpyörät. Ylijumala Zeus alkoi kuitenkin karsastaa heidän kyvykkyyttään ja halkaisi heidät kahtia. Ja siitä lähtien he olivat vain tavallisia naisia ja miehiä.
Antiikin mytologiassa toistuu teema jossa esimerkiksi nainen muututtuaan mieheksi on saanut taistelussa haavoittumattomuuden. Muutos naisesta mieheksi on yleensä positiiviseksi katsottu, kun taas päinvastainen kuvataan Hermafroditoksen lailla yleensä negatiiviseksi.
Antiikin taiteessa hermafrodiitti hahmo oli yleinen ja se kuvattiin yleisimmin naiskasvoiseksi, rintavaksi ja leveälanteiseksi – naisesta tämän hahmon erotti vain korostetusti kuvattu penis. Aiheen esiintyminen pohjaa osaltaan myyttiin miehen ja naisen yhteisestä alkuperästä. Toisaalta kyseessä oli etenkin Roomalaisessa yhteiskunnassa esiintyneestä seksuaalisen suuntautumisen muodosta jossa mies ihannoi naisen muotoja ja kauneutta, mutta hyljeksii tämän sukuelimiä – ilmiö, johon törmäämme mm. Almodovarin ”Kaikki äidistäni” –elokuvan Agradon asiakaskunnassa tai Thaimaan seksimarkkinoilla.
Rooman valtakuntaa hallitsi teini-ikäisenä poikana ja nuorena miehenä vuosina 218–222 jaa. keisari Elagabalus. Yksi hänen aviopuolisoistaan oli nuori miesorja Hierokles, jonka kanssa Elagabaluksen kerrotaan eläneen kuin hän olisi ollut tämän vaimo. Kerrottiin, että keisari pukeutui ja meikkasi itsensä kuin nainen, halusi kaikin tavoin jäljitellä naisia ja asettui naisprostituoidun asemaan osana seksuaalisia leikkejä. Elagabalus oli valmis maksamaan huikean palkkion lääkärille kirurgisesta toimenpiteestä, jonka avulla hänelle olisi voitu luoda naisen sukuelimet. Tämä ei 200-luvun Roomassa ollut kuitenkaan mahdollista.
Sukupuolen variaatiot ja yhteenliittymät eivät ole vieraita juutalais-kristillisessä traditiossakaan. Juutalaisessa perinteessä Adamia on kuvattu androgyyniseksi kunnes Eeva erotettiin hänestä omaksi yksilökseen, jolloin syntyivät vasta mies ja nainen. Tarinalla on silmiinpistävä yhteys Platonin miesnaiseen.
Koska juutalainen laki haluttiin saada kattamaan kaikki kansalaiset, siinä oli määräyksiä myös niille, jotka eivät olleet yksikäsitteisesti miehiä tai naisia. Lain keskeinen fokus oli perheessä ja omaisuudessa, joten näille henkilöille oli näiden suhteen rajalliset oikeudet. Laki tunnistaa neljä synnynnäisiin ominaisuuksiin perustuvaa kategoriaa, joita voidaan pitää nykykäsityksen mukaan intersukupuolisina tiloina, ja yksi, jossa kehoa on muokattu ihmisen toimesta. Viime mainittuun ryhmään on suhtauduttu eri aikoina vaihtelevasti, mutta Uuden testamentin Apostolien teoissa heihin lukeutuvaan ”etiopialaiseen hoviherraan” suhtautuminen on armollinen ja inklusiivinen (Apt 8:26-39). Jeesuksen kerrotaan ottaneen kantaa kaikkiin näihin ryhmiin lain rajat mainiten, mutta kuitenkin kunnioituksella (Matt 19;12). Androgyyneina pidetyt enkelit kuvattiin yhdessä vaiheessa aikansa mukaisiksi eunukeiksi bysanttilaisessa kirkkotaiteessa.
Vanhassa testamentissa miesten pukeutumista naisten vaatteisiin kuvataan ”iljetykseksi Jumalalle” - siis tuomitaan yhtä vakavaksi rikkomukseksi kuin katkarapujen syönti. Kyseessä lienee uskonkiista, jossa vastapuolena on Ištar-jumalattaren palvonta. Ištar-kultin gala-papeilla ja palvelijoilla saattoi olla naisten nimiä ja asuja, ja heidän kerrottiin harrastaneen anaaliseksiä. Jotkut tutkijat näkevät tällä käsitteellä yhteyden nyky-Intiassakin esiintyvään hijra-traditioon. Ištarin kerrottiin myös muuttavan miehiä naisiksi.
Uuden testamentin puolella Paavalin homoseksuaalisuuden tuomitsevaksi usein tulkittu Roomalaiskirjeen lausunto liittynee Vähästä Aasiasta Roomaan levinneeseen Kybele-kulttiin, johon liittyi Kybele-jumalattaren riehakas palvonta villin luonnon äitihahmona. Hänen pappinsa, gallit (sanan yhtenevyys Ištar-kultin galan kanssa ei liene sattumaa) kastroivat itsensä ennen tehtävään astumista ja pukeutuivat ja käyttäytyivät naisellisesti. Osa roomalaisista piti galleja kolmantena sukupuolena.
Kristillisessä traditiossa sukupuolisuuden taakasta vapautuminen nostaa ihmisen tai myyttisen hahmon uskonnollista statusta. Varhaiskristillisessä ikonografiassa myös Kristus on kuvattu androgyyniseksi hahmoksi. Jeesukselle kuvattiin myös joskus rinnat. Tällaiseen on viittauksia mm. kirkkoisä Ambrosiuksen teksteissä ja renessanssiajan kirkkomaalauksissa. Joskus Jeesus imetti vertaan rinnassa olevista haavoista ja haavoilla suoritettiin jopa synnytyksiä.
Kirkon piirissä keskiajalta vielä pitkälle uuteen aikaan oli muutoin vallassa selkeä käsitys sukupuolista. Sen mukaan niin kauan kuin nainen on synnyttämistä varten, on hän miehestä poikkeava ruumiiltaan ja sielultaan. Mutta kun nainen lupautuu luostariin palvellakseen Kristusta maailmaa enemmän, hän muuttuu niin ruumiiltaan kuin sielultaan ikään kuin mieheksi. Koska Kristusta seuraavan naisen katsottiin lakkaavan olemasta nainen, moni naispyhimys siirtyi pukeutumaan miehen vaatteisiin.
Renessanssin ajan Euroopassa kehollinen hermafroditismi ja oli antiikin ihailun myötä kiinnostuksen kohteena, ja tämä näkyy myös tuon ajan taiteessa.
Arkielämässä androgyynisyys ei ollut hyvässä huudossa. Keskiajalla naisen huomattavan suurta klitorista pidettiin surkastuneena peniksenä. Tämä tai miehekkään oloinen ulkomuoto aiheutti sen, että heitä saatettiin pitää hermafrodiittina. Hermafrodiittiseksi muuttumisen vaaran takia tyttöjä varoiteltiin masturboimasta. Suuren klitoriksen omaavaa naista saatettiin pitää myös lesbona ja vastavuoroisesti naisiin viehtymystä tuntevaa nainen leimattiin hermafrodiitiksi vielä 1650-luvulla. Homomiehiä leimattiin hermafrodiiteiksi vielä 1800-luvulle asti. Määritelmän on ollut tarkoitus olla tässä halventava.
Kirsi Vainio-Korhonen kuvaa mainiosti artikkelissaan hermafrodiittisuuteen/kaksineuvoisuuteen suhtautumisesta Ruotsi-Suomessa 1600-1700-luvuilla. Mukaan mahtuu oikeudenkäyntiä avioliitoista ja avio-oikeudesta ja julkisen vallan tiukkenevaa normatiivista otetta keholliseen moninaisuuteen.
Aluksi kaksineuvoiset saivat solmia avioliiton joko miehinä tai naisina, kunhan asianomaisen sukupuolen sukuelimet olivat riittävän kehittyneet. Teologisesti heidän kaksineuvoisuutensa katsottiin olevan Jumalan luomistyön tulosta siinä missä kaikki muukin luomakunnassa. Sukupuolen vaihtelu ei sekään ollut ongelma, kunhan asiaan ei liittynyt tahallista vilppiä tai petosta. Hankaluudet heidän osaltaan liittyivät lähinnä sosiaaliseen sukupuoleen, kun yhteiskunnan toiminnot rakentuivat pitkälle miesten ja naisten välisen sukupuolieron varaan. Sukupuoli ratkaisi 1700-luvulla ihmisen koulutus- ja työmahdollisuudet, paikan kirkonpenkissä ja aseman tyttärien naittajana, lasten holhoojana ja puolison edusmiehenä. Myös miesten ja naisten poliittiset, perintö- ja avio-oikeudet olivat erilaiset.
1700-luvun lopulla vahvistui kuitenkin ajatus siitä, ettei kaksineuvoinen saisi itse päättää tai jatkuvasti vaihdella sukupuoli-identiteettiään. Sukupuolen saivat jatkossa määrittää ainoastaan asiantuntijat, miespuolinen lääkäri tai laillistettu naispuolinen kätilö, joita opastettiin tähän tehtävään uudella oikeuslääketieteellisellä ohjeistuksella. Tuloksen ratkaisi sukupuolielinten rakenne: olivatko ne enemmän miehen tai naisen. Arvioon vaikutti myös se, oliko elinten rakenne tai koko ”luonnollinen” ja ”tavallinen”. Viranomaisvaltaa käyttävän tarkastajan tuli asettaa etusijalle se sukupuoli, ”joka oli luonnollisin ja varustettu (sukupuolen) luonnollisilla ominaisuuksilla, tavallisella kasvulla ja koolla”. Nykyinen käytäntö intersukupuolisen lapsen sukupuolimerkinnässä on jatkoa tällöin päätetylle menettelylle.
Tiukkeneva ote on jatkunut tuosta ajasta eteenpäin ennen kaikkea suvaitsemattoman uskonnollisen perinteen saattelemana. Raamattua on tulkittu niin, että kaikki sukupuolen moninaisuuteen liittyvä materiaali on joko siirretty marginaaliin tai tuomittu valikoimalla cherry picking-tekniikalla siihen sopivaksi katsottuja jakeita. Seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden sekoittamisen takia asia on jäänyt homoseksuaalisuuden synnillisyyden ja kriminaalisuuden kauhistelun alle.
Sukupuoleen ja sukupuoliseen suuntautumiseen liittyvät käsitteet ja sanat ovat noista ajoista tarkentuneet ja kirkastuneet. Samaan aikaan, kun tiede on edennyt tässä, arkiajattelussa tuntuvat toistuvan aiempien vuosisatojen taakka. Kun joku sanoo, että puhumme sukupuolesta ”perinteisessä mielessä”, hänen on hyvä ymmärtää, mitä kaikkea siihen perinteeseen sisältyy. Kaikkea sitä ei löydy jalkoväliin vilkaisemalla.
Tekstissä on paljon materiaalia Katja Ropposen kiinnostavasta pro-gradu-tutkielmasta ”Ihmiskehon representaatio hybridikontekstissa – Seksuaalisuuden ilmentymisestä satyyrista kyborgiin”.
Comments